Torstain pärstä!
Tää viikko hujahti ohi sellasta kyytiä, että olo kuin ois pyöritetty ja pompotettu ilman omaa tahtoa ees taas - paikasta a paikkaan b. Viime vuosina, siis ennen viime syksyä, tein osa-aikasesti vain töitä ja vapaa-aikaa oli poikeuksellisia viikkoja lukuunottamatta paljon. Ei ollut juurikaan kiire. Tiesin siis varsin hyvin koulun aloitettua, että se kalenterissa oleva tyhjä kohta täyttyy ihan toisella tavalla opiskeluiden alettua. Onneksi osasin valmistautua ja suhtautua muutokseen. Salaa odotinkin sitä...
Silti vaikka kuinka henkisesti valmistautuu ja suhtautuu uuteen kiirelliseen elämään, niin se ei tosiaan poista sitä faktaa, että välillä kiukuttaa kuin pientä lasta. Enää ei ole ruhtinaallisesti aikaa vaan tehdä mitä huvittaa. Kalenterista on tullut niin tärkeä asia koko elämän pitämisessä kasassa. Aivan kamalaa ihmiselle, joka on surkea kaikissa aikarajoissa ja tiukissa aikatauluissa. Sponttaanius ei oikeen pääse kukkimaan.
Täytyy kuitenkin huomauttaa esiin, että mullahan ei ole lapsia tai esimerkiksi koiraa. Ei pitäisi siis olla koulun ja työn yhdistäminen temppu eikä mikään. Siitä yhtälöstä täysjärkisenä selviävälle hatun nosto. Tämän oman kuvion ylläpitäminen on nyt vielä kuitenkin suhteellisen inhimillistä. Arvostan siis todella niitä, jotka opiskelevat ja käyvät töissä kasvattaen samalla yhtä tai jopa usemapaa pientä lasta.
Vaikka mulla on tosinaan kiirestressi ja tekis mieli kiukutellessa heittää koko aika kasvava 2do-lista roskiin, sillä menttaliteetilla, että se mikä on poissa silmistä, on poissa mielestä, niin silti olen todella tyytyväinen elämääni. Mulla on opiskelut hyvin käynnissä ja mielessä on monta unelmaa, sitä mitä saan tehdä, kun nämä muutama vuosi on rutistettu. Ja näistä silmän räpäyksessä hurahtavista viikoista jää aina paljon kaiken näköstä käteen.
Tällä viikolla tuli esimerkiksi suunnitella isoa kouluprojektia, käytyä haalaribileissä ja vietettyä etkoja mun luona, syödä ystävien kanssa ulkona usemman kerran, tehtyä töitä messuilla, polkea kuntopyörää, siivottua vaatekaappi, käytyä Ikeassa, laittaa kasvamaan ensinmäiset omat yrtit, lopetettua pastan ja muiden vaaleiden viljatuotteiden syöminen for good, nauttia hyvästä seurasta, rakastuttua Ryan Goslingiin Driven ja Crazy Stupid Loven katsomisten jälkeen ja käytyä kirpparilla ja tehtyä löytöjä. Ja kaikki tämän sen normaalin opiskelun ja töiden tekemisen lisäksi. Life is good!
Toivotan rauhallista sunnuntai-iltaa! :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti